Petran päiväkirja

 Hei! Tämä on mun eka blogipostaus joten katsotaan miten tää onnistuu. Ajattelin että ensimmäiseksi postaukseksi olisi kiva tehdä vähän kevyempi tarina. Tää on siis alunperin mun ja mun kavereitten keksimä  mutta tässä mun oma (ja vähän pitempi) versio siitä. 

Ei kun suoraan tarinan pariin!


Petran päiväkirja 13.1

Moi! mä sain tän päiväkirjan joululahjaksi ja ensin en ollut yhtään innostunut ajatuksesta kirjoittaa päiväkirjaa mutta sitten tuli kaikkea kiinnostavaa asiaa kirjoitettavaksi joten päätin aloittaa.                          Tänä viikonloppuna mun rasittava ja ärsyttävä serkkuni Vanamo tuli meille yökylään. Sen vanhemmat lähti työmatkalle Espanjaan tutkimaan jotain muinaisen dinosauruksen jätöksiä. Siis hyi! Ne ei voinu jättää Vanamoa yksin hotellin allasosastolle joten se tuli meille hoitoon. Vanamo ryntäsi meidän ovesta sisään ja kaatoi heti ensimmäiseksi äiskän desing lampun mutta ei se välittänyt vaan juoksi halaamaan mua. Ai söpöä? No ei halatessaan se nimittäin otti mun uuden helmikorun ja pujotti sen omaan kaulaansa, kun mä yritin ottaa sitä takasin se heitti korun lattialle ja meni halaaman mun äiskää ja iskää. Mä poimin mun korun ja yritin rauhoittua onneksi vaan ketju katkesi mä saisin sen mun koruntekovälineillä varmasti kuntoon. Vanamo tuli  aika myöhään illalla joten me ei ehitty tehdä enään paljon mitään (onneksi).          Kun me oltiin menossa nukkumaan Vanamo alkoi yhtäkkiä itkemään ja huutamaan ,että oli unohtanut oman pehmo lampaansa joten äiskä pakotti mut lainaamaan mun omaa rakasta pehmokettua Vanamolle. Äiskä ei ymmärrä että mä en oo kolmetoista vuotiaana liian vanha pehmoleluille. 

Petran päiväkirja 14.1

Kun mä aamulla heräsin ennen Vanamoa mä huomasin että se oli pudottanut Robben (mun pehmoketun siis) patjalta lattialle joten nostin sen ja pyyhin hellästi pölyt sen päältä pois. Vanamon ja äiskän ja iskän herättyä me syötiin aamupalaa eli Elovenan vadelma valkosuklaa pikapuuroa koska se on ainoo asia mitä maailman nirsoin Vanamo suostuu meillä syömään. Se puuro oli mun mielestä ihan hirveen pahaa joten parin lusikallisen jälkeen syötin loput mun puurosta meidän koiralle Jänölle joka puolestaan söi puuron innoissaan. Jänö voi syödä melkein mitä vain eikä sille tule paha olo. Mulla oli pianotunti joten äiskä ja Vanamo vei mut musiikkikoululle autolla ja ne ite meni jätskille ja lelukauppaan. Mäkin olisin halunnut tulla mukaan mutta taas kerran äiskä piti sitä mulle liian tylsänä ja lapsellisena.                                              Piano tunnilla me ja harjoiteltiin meidän esitys kappaleita pianokoulun talvikonserttia varten. Mun kappale on iskän mielestä tosi kaunis ja henkeä salpaava on se munkin mielestä kiva mutta mulla ei oo tapana käyttää niin suuria sanoja. Piano tunnin jälkeen mä jouduin odottelemaan äitiä ja Vanamoa  ne oli juuttunut kaupan kassalle ,koska Vanamo olisi halunnut huippukalliin nukkekodin jossa on toimiva hella ja vedettävä vessa mutta äiskä ei ollut suostunut ostamaan sitä Vanamolle joten se alkoi itkemään.                Lopulta kun äiskä ja Vanamo tuli hakemaan mua niin me ajettiin takaisin kotiin syömään ja...Meillä oli mun lempiruokaa eli pinaatti pyöryköitä kalakastikkeella ja perunamuussia! Vanamo ei tietenkään suostunut syömään sitä joten iskä teki sille Elovenan pikapuuroa jossa oli lihapyöryköitä. Mä ite en syö lihaa eikä äiskä ja iskäkään syö niin paljon lihaa ,kun mä en sitä syö.

Petran päiväkirja 14.1

Mä kirjoitan tätä yöllä ,kun en enään illalla ehtinyt kirjoittaa.Vanamon vanhemmat soitti ja kertoi että niiden lennot on peruttu vielä viikon ajan joten Vanamo on meillä vielä viikon!









Kommentit

suosituimmat

Kirja vailla nimeä

Blendan my day